TRANSBOUNDARY LANDSCAPE SEMINAR AND DOCTORAL COURSE

Universities of Petrozavodsk, St. Petersburg, Tallinn and Turku & Nordic Landscape Research Network

Mekrijärvi, Finland and Sortavala, Russia 13 – 15 May 2009

According to Friedrich Ratzel’s classical definition, borders were an organic element of nation states, from which followed their relentless interest in it and the adjoining areas. Later, Doreen Massey has characterised borders as crucial parts to the process in which places and place-based identities are produced. Yet the defining power of borders is constantly challenged by the flows and networks between people, goods and ideas across them. These contribute to the formation of transboundary identities and landscapes.

Universities of Petrozavodsk, St. Petersburg, Tallinn and Turku & Nordic Landscape Research Network arranged a landscape seminar in May 2009. The venues were the research station of the University of Joensuu in Mekrijärvi and the premises of the University of Petrozavodsk in Sortavala. The seminar was followed by excursion to the village of Kurkijoki on the Russian side of the border.

The aim of the seminar and doctoral course was to discuss borders and transboundary issues from both a theoretical point of view and in terms of concrete case studies from Karelia and elsewhere. The area of Karelia is by no means an exact geographical entity. On the Finnish side is currently the region of North Karelia, on the Russian side a part of the Karelian Republic. The histories of the area show in the strata of landscapes on both sides of the border as well as in that of the border itself. The latter has evolved from a transitional zone into a superimposed political boundary, dividing the ethnic population in two, and subsequently into a cultural border. In the process the location of the border has shifted several times, leaving behind fossilised borders.

The seminar was attended by 11 keynote speakers and 16 students, altogether 20 presentations. The first seminar day was in Mekrijärvi research station and the second day in Sortavala. On the third day the seminar group visited village Kurkijoki, former Finnish village on the Russian side of Karelia. Netta Böök, an architect researching Kurkijoki, introduced the village and its surroundings to the seminar group.

The statue of the Karelian rune singer Pedri Shemeikka in the formerly Finnish Sortavala, sculpted by Alpo Sailo in 1935 for the centennial of Kalevala.

Programme

13.5. Wednesday

Tom Selwyn, University College of London, UK

                    Transborder Landscapes as Instruments of War: The case of the

                    Wall in Israel/Palestine.

Maunu Häyrynen, University of Turku, Finland

                     Double Exposure. The landscape of transboundary gaze.

Christina Sagalova

Anna Pashkova

Tomas Germundsson, University of Lund, Sweden

                      The transitional landscape of urbanity.

Anu Printsmann, University of Tallinn, Estonia

                       Hinterland of borderland.

Tauri Tuvikene

Maarja Saar

Martins Lukins

Maria Varlamova

Gabriel Bladh, University of Karlstad, Sweden

Landscapes and Identities in change - the case of Finnskogen, a Swedish-Norwegian border region.

Anita Zarina, University of Latvia

                      Path dependence of peasant living practises: a borderland situation.

14.5. Thursday

Alexander Pashkov, University of Petrozavodsk, Russia

North Ladoga region as perceived by Russian travelers in XVIII – beginning of the XX centuries.

Sergei Verigin, University of Petrozavodsk, Russia

North Ladoga region in 1940 - 1941: population and economics between two wars.

Eeva Sinerjoki

Grigory Suzi

Elena Kochetkova

Pirkkoliisa Ahponen, University of Joensuu, Finland

                       Lamentable or golden view - students' way from Joensuu to Sortavala and back.

Grigory Isachenko, University of St Petersburg, Russia

Real and virtual landscape of the Russian-Finnish border area at the beginning of the XXI century.

Dmitry Blyshko

Katia Makarova

Hannes Palang, University of Tallinn, Estonia

                      Are there counter-landscapes?

Ilja Repin: Sadko, satuhahmo Ilma-järven pohjalla 1876

Vedenalainen maisema testaa maiseman erilaisia määrittelytapoja. Jos maisema ymmärretään maisemamaantieteilijä J. G. Granön tapaan ympäristöelementteinä, joista havaittu maisemakuva muodostuu, maiseman voi hyvin ajatella jatkuvan myös veden alla ja sitä voi luokitella ja kartoittaa. Olennaista tässä on se mitä maisemakuvalla tarkoitetaan: Riittääkö sellaiseksi mahdollisuus ympäristön rajalliseen ja lyhytaikaiseen hahmottamiseen sukeltamisen yhteydessä tai sen tarkastelu teknisten apuvälineiden avulla? Granön terminologiaa soveltaen ainakin Itämeren vedenalaisen maiseman aistiminen rajoittuu pelkkään ympäreeseen, lähituntumaan. Nykytekniikalla visuaalisen tai äänimaiseman kokemispiiriä pystyy toki laajentamaan veden allakin.

Kulttuurimaisema

Perinteinen kulttuurimaiseman määritelmä ihmisen toiminnan muokkaamana ympäristönä ulottuu myös vesirajan alapuolelle. Kulttuurivaikutus ei rajoitu hylkyihin tai yksittäisiin rakennelmiin vaan se esiintyy pohjasedimenteissä ja ravinnepäästöjen muuttamissa ekosysteemeissä, joihin kuuluu myös vettä nykyisin samentava vihermassa. Myös institutionaalinen, yhteiskunnallisten käytäntöjen ja normien säätelemä maisema on läsnä veden alla. Toimijoita riittää kansallisvaltioista yksittäisiin organisaatioihin ja jopa yksilöihin. Vedenalaista maisemaa omistetaan, tutkitaan, hyödynnetään, suojellaan ja siitä kiistellään pitkälti samaan tapaan kuin maallakin.

Aineettomat merkitykset

Tulkinta laajenee edelleen kun vedenalaiseen maisemaan sisällytetään aineettomat mielikuvat, muistot, kuvastot ja tarinat, jotka on otettu huomioon jo Euroopan maisemayleissopimuksessakin. Muistitietoa vedenalaisesta maisemasta voi olla kalastajilla tai merenkulkijoilla. Maisemankuvausten merkitys korostuu omakohtaisen kokemisen vaikeuden takia: Valtaosalle ihmisistä ainoa tapa kokea vedenalainen maisema ovat sen eri tavoin rakennetut ja välittyneet esitykset. Niitä ovat Ilja Repinin ja Disneyn luomat ja kuvittamat fiktiot, mutta myös Jacques Cousteaun luontodokumentit tai viistokaikuluotausten tuottamat näkymät. Faktat ja fiktiot saattavat myös sekoittua, kuten kävi Venäjän Pohjoisnavan lipunlaskuoperaation kuvien sekoittuessa Titanic-elokuvan merenpohjaotokseen vuonna 2007.

ITAR-TASSin kuva Venäjän lipunlaskusta Pohjoisnavan alle vai kohtaus Titanic-elokuvasta?

Yhteisömaisema

Jos vedenalainen maisema voi olla institutionaalista ja jos siihen liittyy jaettuja mielikuvia, se on siten myös yhteisöllistä. Rajatuimmillaan yhteisö muodostuu työkseen tai huvin vuoksi sukeltavista, laajimmillaan se voi käsittää koko yhteiskunnan. Yksittäisen kansalaisen suhde valtionsa hallitsemaan mannerjalustaan voi jäädä melko abstraktiksi, vaikka sen vaikutukset voisi tilastollisesti osoittaakin. Arkisempia rooleja suhteessa vedenalaiseen maisemaan ovat kalakaikua vahtiva uistelija, akvaarionhoitaja, Google Earthista valtamerten pohjaa tutkiva koululainen tai satumaailmaa pahvikaloista ja silkkipaperilevistä askarteleva päiväkotilapsi. Kulttuurinen vedenalainen maisema on monimuotoinen.

Vedenalainen periferia

Millään perusteilla vedenalaisesta maisemasta puhuminen ei vaikuta täysin mahdottomalta. Kyseessä on pikemminkin aste-ero maanpäälliseen maisemaan nähden kuin ehdoton vastakkaisuus. Vedenpinta ei ole vain maisemaa rajaava perustaso vaan molempiin suuntiin läpäisevä kalvo, joka asettaa rajoja aistimiselle ja toiminnalle mutta ei estä niitä. Kaikkein vähiten se estää merkitysten ja mielikuvien muodostusta. Vedenalainen maisema muistuttaa muita vaikeapääsyisiä mutta ei saavuttamattomia ympäristöjä, kuten vuorenhuippuja, napajäätiköitä, ilmakehää tai lähiavaruutta. Nekin ovat joidenkin harvojen ponnistellen koettavissa ja muille mielikuvitusta ruokkivaa eksotiikkaa. Omakohtainen kokemus ei ole edellytys myöskään rajanvetoina ja luokituksina toteutuvalle vallankäytölle, joka tihentyvänä verkkona säätelee vedenalaista maisemaa.

Muuttuva maisema veden alla

Yhtäältä lisääntyvä tieto ja säätely, toisaalta kehittyvät teknologiset mahdollisuudet merkitsevät väistämättä vedenalaisen maiseman muutosta. Muutos on sitä todennäköisempää ja nopeampaa mitä laajemmin ja perusteellisemmin yhteiskunnan toiminnot ulottuvat veden alle. Samalla vedenalainen maisema muuttuu ylipäätään näkyvämmäksi ja saa perifeeristen funktioidensa – laivojen hautausmaan, tiedustelukohteen, ongelmajätekaatopaikan ja raaka-ainevaraston – rinnalle uusia. Näitä ennakoivat ensimmäiset vedenalaiset muistomerkit, puistot ja suojelualueet eri puolilla maailmaa. Vedenalaista maisemaa ei ehkä asuteta, mutta se on tulossa kulttuurisesti lähemmäs.